Mitä kaikkea voit tehdä kohteessa Pietarinkirkko
Upea Pietarinkirkko on eittämättä kirkoista mahtavin. Tätä yhtä maailman suurimmista katolisista kirkoista pidetään sekä Vatikaanivaltion ikonisena symbolina, että kristinuskon sydämenä. Kauniin kirkon renesanssityyliin ovat jättäneet kädenjälkensä mm. Bramante, Michelangelo, Maderno ja Bernini. Pukeutumiskoodi on tiukka, joten pidä huoli että pukeudut kunnioittavasti tälle kerran elämässä –kokemukselle.
Paavi Julius II tilasi uuden kirkon rakennustyön Donato Bramantelta. Pietarin haudalle sekä vanhan Pietarinkirkon jäänteille rakennetun kirkon valmistuminen kesti yli sata vuotta. Bramanten kuoltua vuonna 1514, rakentaminen pysähtyi, kunnes 72-vuotias Michelangelo jatkoi rakennustyötä. Rakennus ei ehtinyt valmistua hänen eläessään. Giacomo della Portan ja Domenico Fontanan tehtävänä oli valvoa kupolin rakennustyötä, kun taas Carlo Maderno vastasi projektin loppuun saattamisesta.
Houkuttelevan arkkitehtuurin lisäksi, kirkko on vierailun arvoinen myös sisätilojensa vuoksi. Älä missaa Pyhän Pietarin pronssipatsasta vuodelta 1300, joka on yksi maailman raskaimmista pronssiesineistä. Katedraalissa on nähtävillä myös maailmankuulu Michelangelon veistos, Pietà, jonka taiteilija valmisti ollessaan vain 24-vuotias.
Suosituksemme kohteessa Pietarinkirkko
Varaa kiehtova opastettu kierros Vatikaanin museoissa ja Sikstuksen kappelissa asiantuntevan oppaan johdolla. Sisältää pääsyn jonon ohi.
en
Vatikaanin museot ja Sikstuksen kappeli – jononohituslippu
Hyödynnä sisäänpääsy jonon ohitse ja tule ihailemaan kauniita Vatikaanin museoita ja Sikstuksen kappelia.
Pietarinkirkon VIP-kierros sisältäen kupolin ja kryptan
Nauti Pietarinkirkon VIP-kierroksesta ja nouse kupoliin ihailemaan Roomaa. Sisältää myös opastetun kierroksen kryptassa pienessä ryhmässä.
en
St. Peter's Basilica Guided Tour and Dome Entrance Ticket
Relish a guided tour of St. Peter's Basilica led by an art historian, climb to Saint Peter's Dome and marvel at the panoramic views. Begin the tour, tasting typical Italian breakfast.

Vatican: Basilica, Dome and underground early bird tour
Admire the stunning frescoes, statues and mosaics of the Basilica and its square, set foot on the summit of the famous Michelangelo's Dome.
en
Opastettu kierros Vatikaanin museoissa ja Sikstuksen kappelissa
Vieraile Vatikaanin museoissa varatulla sisäänpääsyllä, ja näe Rooman tärkein nähtävyys, Sikstuksen kappeli.
en, fr, es
Semi-private early morning guided Vatican tour
Enjoy the St. Peter's Basilica, the Sistine Chapel and the Vatican Museums during this early morning tour.
en
Fast Track Sistine Chapel and St. Peter's Basilica Tour
Make the most of your time in Rome! Explore the Vatican Museums on a 2-hour guided tour and then visit the magnificent Basilica of St. Peter.
en
3 tunnin opastettu kierros Vatikaanin museoissa ja Pietarinkirkossa
Nauti Vatikaanin museoiden taidekokoelmista ja Pietarinkirkon sisällä olevista mestariteoksista kolmen tunnin opastetulla kierroksella. Varaa nyt.
en, es
St. Peter's Basilica with reserved entry and Rome's panoramic bus tour
Enjoy reserved entry to St. Peter's Basilica with an audio guide, then explore Rome's landmarks on a 3-hour panoramic bus tour.
en, it, fr, es, de
St. Peter's Basilica with reserved entry and lift to the Dome
Explore St Peter's Basilica with a reserved entry and an audio guide. Discover Michelangelo's masterpieces then ascend to the Dome for panoramic views.
en, it, fr, es, de
Vatican Museums, Sistine Chapel, and St. Peter’s Basilica
Explore the Vatican Museums, Sistine Chapel, and St. Peter's Basilica with a guided tour. Admire iconic art pieces and gain priority access.
en
Kuinka pääsen kohteeseen
Pietarinkirkko
Rooma
Italia
Arvostelut Pietarinkirkko
“Really good - guide very knowledgeable and friendly - without a guide so much would be missed - delays gaining entry minimal - excellent value for money - highly recommended”
“the guides are very informative. thank you. wonderful”